Taidelähtöiset projektit nuorisotaloilla : Nuoriso-ohjaaja osana Tuottaja - Nuoriso-ohjaaja - Taiteilija-työryhmää
Välisalo, Jouni (2015)
Välisalo, Jouni
Humanistinen ammattikorkeakoulu
2015
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015112617853

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tilaaja on TuOTa yhdessä!-hanke. TuOTa yhdessä! on Humanistisen ammattikorkeakoulun ja Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen yhteistyössä vuoden 2015 aikana toteuttama hanke. Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus on järjestänyt useana vuonna yhteistyössä eri tahojen kanssa taidelähtöisiä projekteja nuorille. Näissä projektessa nuoret ovat itse toimineet taiteen tekijöinä ja taiteellista työskentelyä on ollut tukemassa työryhmä, johon kuuluvat tuottaja, nuoriso-ohjaaja ja taiteilija. TuOTa yhdessä!-hankkeen lähtökohtana on kehittää tuottajan, nuoriso-ohjaajan ja taiteilijan muodostaman työryhmän toimintaa em. kontekstissa. Hanke pyrkii muodostamaan työskentelyä hahmottavan työryhmämallin ja sitä tukevan perehdyttämispaketin. Olen itse ollut mukana TuOTa yhdessä!-hankkeessa kehittämistyöntekijänä.
Opinnäytetyössäni tutkin ja kehitin nuoriso-ohjaajan toimintaa em. työryhmässä. Opinnäytetyöni tavoitteena oli selkeyttää nuoriso-ohjaajan toimenkuvaa nuorisotaloilla järjestetyissä taidelähtöisissä projekteissa, joissa työryhmän muodostavat tuottaja, nuoriso-ohjaaja ja taiteilija. Opinnäytetyö toimii perehdyttämispaketin tukena ja kuvaa syvällisemmin nuoriso-ohjaajan toimenkuvaa em. projekteissa. Keräsin opinnäytetyötäni varten aineistoa nuoriso-ohjaajan näkökulmasta.
Aineistonkeruumenetelminä käytin dokumenttianalyysia, haastatteluja, havainnointia ja seminaaria. Analysoin aiempien vuosien taideprojekteista saatavilla olevia dokumentteja sekä seminaarista saatua aineistoa, haastattelin taidelähtöisissä projekteissa mukana olleita nuoriso-ohjaajia ja havainnoin vuonna 2015 nuorille järjestettyä taideprojektia. Menetelmien avulla sain tietoa siitä, mitä kehittämiskohteita nuoriso-ohjaajat olivat projekteissa nähneet sekä ideoita toiminnan kehittämiselle. Näiden pohjalta ja alan kirjallisuutta hyödyntäen tein ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi. Opinnäytetyöni tuotti tietoa siitä, mitä nuoriso-ohjaajan toimenkuvaan kuuluu em. työryhmällilla toteutettavissa projekteissa, jotka järjestetään nuorisotalolla, mitkä nuoriso-ohjaajan roolit ovat näissä projekteissa ja miten nuoriso-ohjaajan ammattitaitoa voitaisiin tällaisissa projekteissa hyödyntää mahdollisimman hyvin.
Työtä voivat hyödyntää etenkin nuoriso-ohjaajat, jotka ovat mukana em. työryhmällä toteutettavissa taidelähtöisissä projekteissa. Sen lisäksi työtä pystyvät hyödyntämään myös muut projektin toimijat ja sidosryhmät.