Mekaniikkasuunnittelijan toimintaohje projekteille ja SOLIDWORKS-ohjelmistoon
Kauppinen, Elvis (2024)
Kauppinen, Elvis
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202403224976

Tiivistelmä
Opinnäytetyön toimeksiantajana toimi Etteplan Oy:n Jyväskylässä toimiva mekaniikkasuunnittelun osasto. Tavoitteena oli luoda suunnittelijoita varten omien projektien ohje. Ohje sisältäisi yleisien projektiohjeiden lisäksi mallinnusohjeet sekä teknisten piirustuksien laatimisohjeet CAD-ohjelmistoon. Ohjeen avulla yhdenmukaistettiin mekaniikkasuunnittelijoiden työtapoja sekä luotiin pohja omien projektien jatkokehitykselle.
Työ oli luonteeltaan kehittämistutkimus, jossa hyödynnettiin toimintatutkimuksen periaatteita. Aineistoa laadittaessa hyödynnettiin olemassa olevia mekaniikkasuunnittelun ohjeita. Tietoa kerättiin myös toimeksiantajan ohjaajalta sekä muilta osaston vanhemmilta mekaniikkasuunnittelijoilta. Työ toteutettiin tiiviissä yhteistyössä toimeksiantajan kanssa ja työn aikana kerättiin jatkuvasti palautetta tuotetun aineiston laadusta ja sille tuotettujen tietojen oikeellisuudesta. Tuloksena syntynyt ohje sisälsi mekaniikkasuunnittelijalle tärkeitä ohjeita omissa projekteissa työskennellessä. Ohje sisälsi myös SOLIDWORKS-ohjelmistolle ohjeet mallinnukseen sekä teknisten piirustusten laatimiseen. Mallinnus- ja piirustusohjeet koskivat yleisiä leikattavia ja taivutettavia levyosia, koneistettavia osia sekä erilaisia hitsauskokoonpanoja ja kiinnitystarvikkeiden kokoonpanoja. Ohjeen lisäksi opinnäytetyössä
myös tarpeen mukaan luotiin uudet tai päivitettiin olemassa olevat osaston omat piirustuspohjat ja otsikkotaulut. Aineiston luomisessa kiinnitettiin huomiota selkeyteen, alakohtaisiin vaatimuksiin ja muokattavuuteen. Luodussa ohjeessa oli huomioitu kehityksen tarve uusien tietojen ja kokemuksien kerääntyessä. Kokeneiden suunnittelijoiden tiedon kerääminen yhteen ohjeeseen oli toimeksiantajalle tärkeää. Jatkossa tulevien projektien ohjaus ja suunnittelu helpottuu. Ohje myös mahdollisti sisäisen laadun kehittämisen
helpomman suunnittelun ja seurannan.