Haastava sosiaalinen vanhustyössä : avopalvelutyöntekijöiden näkemyksiä kotona asuvien vanhusten sosiaalisesta olomuotoisuudesta
Salonen, Kari (2010)
Salonen, Kari
Turun ammattikorkeakoulu
2010
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-216-147-5
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-216-147-5
Tiivistelmä
Tutkimuksen lähtökohtana on ammatillisen vanhustyön muuttuminen 2000-luvun Suomessa. Vanhustyöntekijät tarvitsevat itseymmärryksensä tueksi monipuolista tietoa vanhuudesta. Tutkimuksessa keskitytään sosiaaliseen vanhenemiseen ja siinä ilmenevään sosiaaliseen olomuotoisuuteen. Tutkimustehtävänä oli selvittää, miten avopalvelutyöntekijät kotipalvelussa, kotisairaanhoidossa ja kotihoidossa kuvaavat sosiaalista olomuotoisuutta osana omissa kodeissaan asuvien vanhusten elämää.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu sosiaalisesta vanhenemisesta, sosiaalisesta olomuotoisuudesta yhtenä ihmisen olemassaolon muotona, vanhuspalveluista, kodista vanhuudessa ja ammatillisesta vanhustyöstä. Tutkimuksessa käytetään laadullista tutkimusotetta, fenomenografista tutkimustyyppiä ja empiirisen aineiston analyysissä sisällönanalyysiä. Tutkimusaineisto muodostui 36 työntekijän teemahaastattelusta. Tutkimusalueina olivat 10 varsinaissuomalaista kaupunkia ja maaseutukuntaa.
Nykyiset, avopalveluja käyttävät vanhukset, lukeutuvat ns. sodan ja pulan sukupolveen (1910–1930-luvuilla syntyneet). Tutkimustulosten perusteella sosiaalista minää kuvaavat vanhusten persoonallisuuspiirteet, sosiaaliset tarpeet, elämänhallinta, elämänkulun aikana tärkeäksi koetut asiat ja hengellinen elämä. Sosiaalista olomuotoisuutta kuvaava toiminta jakautuu toiminnan sisältöihin ja rytmiin, sosiaalisten suhteiden ylläpitoon sekä toiminnan sukupuolispesifisiin tunnuspiirteisiin. Vanhusten jokapäiväiset asuin- ja elinympäristöt muodostuvat rakenteellisista tunnuspiirteistä, ympäristösuhteen ylläpidosta, kodista, palveluista, sosiaalisista verkostoista sekä kaupunkien ja maaseutukuntien alueellisista erityispiirteistä. Sosiaalinen olomuotoisuus historiallisyhteiskunnallisena ilmentymänä näyttäytyy yhteiskuntaluokkina, sosioekonomisina asemina sekä sukupolvea kuvaavina elämäntapoina ja elämäntyyleinä.
Ammatillisen vanhustyön näkökulmasta sosiaalista olomuotoisuutta on lähestyttävä yksilöllisesti. Tämä asettaa sosiaalisen olomuotoisuuden ymmärtämiselle haasteita jokapäiväisessä työssä. Työntekijöiden näkemysten mukaan näyttääkin siltä, että sosiaalista olomuotoisuutta ei pystytä työssä tukemaan parhaalla mahdollisella tavalla, koska tämä vaatisi nykyistä enemmän aikaa sekä tietoa vanhusten elämänhistoriasta ja henkilökohtaisista tarpeista.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu sosiaalisesta vanhenemisesta, sosiaalisesta olomuotoisuudesta yhtenä ihmisen olemassaolon muotona, vanhuspalveluista, kodista vanhuudessa ja ammatillisesta vanhustyöstä. Tutkimuksessa käytetään laadullista tutkimusotetta, fenomenografista tutkimustyyppiä ja empiirisen aineiston analyysissä sisällönanalyysiä. Tutkimusaineisto muodostui 36 työntekijän teemahaastattelusta. Tutkimusalueina olivat 10 varsinaissuomalaista kaupunkia ja maaseutukuntaa.
Nykyiset, avopalveluja käyttävät vanhukset, lukeutuvat ns. sodan ja pulan sukupolveen (1910–1930-luvuilla syntyneet). Tutkimustulosten perusteella sosiaalista minää kuvaavat vanhusten persoonallisuuspiirteet, sosiaaliset tarpeet, elämänhallinta, elämänkulun aikana tärkeäksi koetut asiat ja hengellinen elämä. Sosiaalista olomuotoisuutta kuvaava toiminta jakautuu toiminnan sisältöihin ja rytmiin, sosiaalisten suhteiden ylläpitoon sekä toiminnan sukupuolispesifisiin tunnuspiirteisiin. Vanhusten jokapäiväiset asuin- ja elinympäristöt muodostuvat rakenteellisista tunnuspiirteistä, ympäristösuhteen ylläpidosta, kodista, palveluista, sosiaalisista verkostoista sekä kaupunkien ja maaseutukuntien alueellisista erityispiirteistä. Sosiaalinen olomuotoisuus historiallisyhteiskunnallisena ilmentymänä näyttäytyy yhteiskuntaluokkina, sosioekonomisina asemina sekä sukupolvea kuvaavina elämäntapoina ja elämäntyyleinä.
Ammatillisen vanhustyön näkökulmasta sosiaalista olomuotoisuutta on lähestyttävä yksilöllisesti. Tämä asettaa sosiaalisen olomuotoisuuden ymmärtämiselle haasteita jokapäiväisessä työssä. Työntekijöiden näkemysten mukaan näyttääkin siltä, että sosiaalista olomuotoisuutta ei pystytä työssä tukemaan parhaalla mahdollisella tavalla, koska tämä vaatisi nykyistä enemmän aikaa sekä tietoa vanhusten elämänhistoriasta ja henkilökohtaisista tarpeista.