5S-menetelmän soveltaminen asennuskalustossa
Hyvönen, Perttu (2020)
Hyvönen, Perttu
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202005138745

Tiivistelmä
Opinnäytetyössä sovellettiin 5S-menetelmää rakennusteollisuudessa käytettävään asennuskalustoon. Työn tavoitteena oli varmistaa asennuksen onnistuminen ilman tavara- ja työkalupuutoksia. Toissijaisena tavoitteena oli parantaa viikkoaikataulun luotettavuutta. Työn toteuttamisessa käytettiin 5S-menetelmää.
Lean on Toyotan kehittämä tuotantomenetelmä, jonka pääperiaatteena tehdä enemmän vähemmällä. Yksi leanin työkaluista on 5S-menetelmä, jonka avulla tilan käyttö ja työpisteet optimoidaan järjestelmälliseksi, tehokkaaksi ja turvalliseksi vähentäen tuotannossa ilmenevää hukkaa. Jotta 5S-projekti jää toimivaksi osaksi yrityksen toimintaa, on tärkeää kiinnittää huomiota työntekijöiden motivaation kehittymiseen. Tehokkuus saavutetaan toimivalla seurantajärjestelmällä ja jatkuvan parantamisen ajattelumallilla, joiden tehtävänä on huolehtia 5S:n toteutumisesta yrityksessä.
Opinnäytetyössä seurattiin asennuskaluston varastotilan käyttöä, jonka perusteella hukkaa tuottavia toimintoja havainnoitiin. Työntekijöiden haastattelujen ja seurannan pohjalta asennuskalustoon suunniteltiin uusia ja selkeitä varastointipaikkoja, joiden avulla työympäristöstä saatiin visuaalisesti järjestelmällinen ja helposti täydennettävä. Kiinnityskomponenttien varastointitapa muutettiin 2-laatikkojärjestelmästä helposti liikuteltaviin ruuvipakkeihin, minkä ansiosta kiinnitysmateriaalien hallintaa saatiin tehostettua. Asentajien motivaation lisäämiseksi yritykseen luotiin palkkiojärjestelmä, jonka tehtävänä on kannustaa tehokkaaseen ja laadukkaaseen työhön. Palkkio on sidonnainen siisteysindeksiin, reklamaatioiden määrään ja kerralla valmistuviin kohteisiin.
Työn tuloksena asennuskaluston sisäinen järjestys ja yleisilme muuttuivat selkeämmäksi visuaalisten merkintätapojen ja vakioitujen varastopaikkojen ansiosta. Siivousindeksin tavoitteeksi asetettiin 95 %, joka saavutettiin jo toisen seurantaviikon jälkeen. Työn pohjalta voidaan todeta, että 5S-tietoisuutta parantamalla ja konkreettisia muutoksia näkemällä yrityksen henkilöstö aktivoituu kehittämään omaa toimintaansa lean-ajattelun mukaisesti.