- Selaus nimekkeen mukaan Oulun ammattikorkeakoulu
Viitteet 9700-9719 / 17036
-
Oulun ammattikorkeakoulu katsastajien kouluttajana
(Tool, 2019) -
Oulun ammattikorkeakoululla on ollut merkittävä rooli alueen yhteisessä innovaatiotoiminnassa viimeisen 10 vuoden aikana
ePooki - Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 29/2015 (Oulun ammattikorkeakoulu, 2015)Vuonna 2007 Oulun kaupunki esitti toiveen toimenpideohjelmasta, jolla vahvistettaisiin Oulun seudun innovaatioympäristöä. Taustalla oli huoli Oulun korkeakoulujen pärjäämisestä tilanteessa, jossa muualla Suomessa oli ... -
Oulun ammattikorkeakoulun lukujärjestystyön kehittäminen : Oulun yliopiston tarjoaman lukujärjestyspalvelun onnistumisen tunnistaminen ja kehittäminen
(2021)Opinnäytetyön aiheena on lukujärjestystyöpalvelun onnistumisen tunnistaminen ja kehittäminen Oulun ammattikorkeakoululle. Toimeksiantajana toimii Oulun yliopiston koulutuspalvelut, joka tuottaa lukujärjestyspalvelun Oulun ... -
Oulun ammattikorkeakoulun ensihoitajaopiskelijoiden oma arvio elvytysosaamisestaan
(2023)Sydänpysähdyksestä ei voi selvitä hengissä ilman elvytystoimia. Sydänperäisiä äkkikuolemia tapahtuu Suomessa vuosittain 5000-10000. Siksi onkin tärkeää, että ensihoitaja hallitsee elvy-tyksen ja siihen liittyvät tekniset ... -
Oulun ammattikorkeakoulun Hyvinvointi- ja kulttuuri -osaamisala
Bioanalyytikko : 1 (Suomen Bioanalyytikkoliitto, 2024) -
Oulun ammattikorkeakoulun kansainvälinen yhteistyö Etelä-Korean yhteistyökoulujen kanssa ja sen kehittäminen opiskelijaliikkuvuuden osalta
(2022)Opinnäytetyössä perehdyttiin Oamkin ja Etelä-Korean yhteistyöoppilaitosten väliseen opiskelijaliikkuvuuteen ja sen kehittämiseen. Työn taustalla oli vahva kiinnostus kansainvälisiä suhteita ja eri kulttuureja kohtaan. ...Rajattu käyttöoikeus / Restricted access / Tillgången är begränsad -
Oulun ammattikorkeakoulun Kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelman opinnäytetyöt 2010-2013
(2014)Tässä opinnäytetyössä käsitellään Oulun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelun koulu-tusohjelmassa tehtyjä opinnäytetöitä. Työn tilaajana toimii Oulun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelma. ...Rajattu käyttöoikeus / Restricted access / Tillgången är begränsad -
Oulun ammattikorkeakoulun mallilla maahanmuuttajat kohti sairaanhoitajan, sosionomin ja tradenomin tutkintoja
(Oulun ammattikorkeakoulu, Oamk, 2020)Oulun ammattikorkeakoulu on nimitetty maahanmuuttajien vastuukorkeakouluksi Pohjois-Suomen alueelle. Tähän SIMHE (Supporting Immigrants in Higher Education in Finland) -rooliin kuuluu maahanmuuttajien korkeakoulutukseen ... -
Oulun ammattikorkeakoulun markkinoinnin ja myynnin tradenomien sijoittuminen työelämään
(2020)Opinnäytetyössä tutkitaan Oulun ammattikorkeakoulun Liiketalouden yksikössä opiskelleiden markkinoinnin ja myynnin tradenomien sijoittumista työelämään. Tutkimuksen tavoitteena on saada tarkempaa tietoa markkinoinnin myynnin ... -
Oulun ammattikorkeakoulun master-koulutuksen opinnäytetyön kehittämistyöryhmän toiminta ja tulokset
ePooki - Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 34/2014 (Oulun ammattikorkeakoulu, 2014)Oulun ammattikorkeakoulussa kehitettiin ylempää ammattikorkeakoulututkintokoulutusta vuosina 2012–2014. Kehittämistyön yksi osa-alue oli opinnäytetyön kehittäminen. Tavoitteena oli analysoida olemassa olevat master-tutkinnon ... -
Oulun ammattikorkeakoulun master-tutkintojen opinnäytetöiden itsearviointien kuvaus ja kehittämishaasteet
ePooki - Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 15/2014 (Oulun ammattikorkeakoulu, 2014)Tutkimusten mukaan suurin osa master-tutkintojen opinnäytetöistä tehdään yksittäisille yrityksille ja opinnäytetöistä saatujen tulosten hyöty alueen elinkeinoelämälle jää vähäiseksi. Parhaimmillaan opinnäytetyöt voisivat ... -
Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijoiden pikavippien käyttö
(2019)Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijoiden pikavippien käyttöä. Valitsin aiheen sen ajankohtaisuuden takia. Pikavippien käyttö on kasvussa ja niitä koskevaa lainsäädäntöä ollaan ... -
Oulun ammattikorkeakoulun taloushallinnon tradenomien työllistyminen
(Oulun ammattikorkeakoulu, 2017)Opinnäytetyön tavoitteena on tutkia Oulun ammattikorkeakoulusta valmistuneiden ja valmistumassa olevien taloushallinnon tradenomien työllistymistä. Tutkimuskysymyksiä ovat, millaisiin työtehtäviin taloushallinnon ... -
Oulun ammattikorkeakoulun tekniikan yksikön LVI-laboratorion hankesuunnitelma
(Oulun ammattikorkeakoulu, 2015)Työssä suunniteltiin Oulun ammattikorkeakoulun uusiin LVI-laboratoriotiloihin tarvittavat LVI-laitteistot, laitteistojen tilantarve, sekä muiden tilojen tarve. Lisäksi työssä tutkittiin, kuinka samaan rakennukseen ... -
Oulun ammattikorkeakoulun tietojenkäsittelyn ylempi ammattikorkeakoulututkinto : Kyselytutkimus
(2020)Oulun ammattikorkeakoulun suunnitelmissa on tarjota tietojenkäsittelyn ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelun mahdollisuutta vuodesta 2021 alkaen. Opinnäytetyön toimeksiantaja on Oulun ammattikorkeakoulun informaatioteknologian ... -
Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta murroksessa
ePooki - Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 29/2015 (Oulun ammattikorkeakoulu, 2015)Tutkimus-, kehitys ja innovaatiotoiminnan (tki-toiminta) tehtävänä on kehittää erityisesti ammattikorkeakoulun opetusta, jotta se vastaa alueen muuttuvia osaamistarpeita ja osaltaan uudistaa alueen elinkeinorakennetta. ... -
Oulun ammattikorkeakoulun yrityshautomon merkitys opiskelijoille : Yrityshautomo-opintoja suorittaneiden kokemuksia ja näkemyksiä yrittäjyydestä
(Oulun ammattikorkeakoulu, 2016)Tämä opinnäytetyö on tehty toimeksiantona Oulun ammattikorkeakoulun yrityshautomolle. Oulun ammattikorkeakoulun yrityshautomo on toiminut yli kymmenen vuoden ajan, mutta heille ei ole tehty aiemmin vastaavanlaisia tutkimuksia. ... -
Oulun ammattikorkeakoulussa uusi mahdollisuus bioanalyytikoille ylempään amk-tutkintoon
(Suomen bioanalyytikkoliitto, 2018)