SINNITTELIJÄN VIIMEINEN TUKIPILARI : Diakoniatyön kertaluonteinen taloudellinen avustaminen Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa vuosina 2004-2008
Lahti, Katja (2009)
Lahti, Katja
Diakonia-ammattikorkeakoulu
2009
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200911266212
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200911266212
Tiivistelmä
TIIVISTELMÄ
Lahti, Katja. Sinnittelijän viimeinen tukipilari. Diakoniatyön kertaluonteinen taloudellinen avustaminen Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa vuosina 2004–2008. Järvenpää, syksy 2009, 105 sivua, 3 liitettä.
Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Järvenpää. Sosiaalialan koulutusohjelma, Diakonia ja kristillinen kasvatus, sosionomi (ylempi AMK).
Opinnäytetyö käsittelee Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan diakoniatyön taloudellisen avustuskäytännön kehittämistä vuosien 2004–2008 aikana. Tarkoituksena oli selvittää, miten kertaluonteisuus ymmärretään taloudellisen aineellisen avustamisen kriteerinä, miten diakoniatyön taloudellinen apu vaikuttaa asiakkaiden elämään ja miten asiakkaalle myönnettävä viimeinen taloudellinen aineellinen avustus vaikuttaa diakoniatyössä taloudellisen avustamisen käytännöntyöhön Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan diakoniatyössä.
Aineistona käytettiin kvalitatiivista haastattelumateriaalia. Kesän ja syksyn 2008 aikana haastateltiin neljää diakoniatyöntekijää ja kuutta asiakasta. Aineistona käytettiin haastatteluiden lisäksi vuosien 2004–2008 toimintakertomuksia sekä perhe- ja kriisityön tiimin muistioita toimintakertomuksia täydentävänä aineistona. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin.
Asiakkaat olivat kokeneet taloudellisen avustamisen kokonaisvaltaisena apuna, joka aineellisen avun lisäksi tarkoitti henkistä ja hengellistä tukea, neuvoja, elämäntilanteen kartoitusta, jakamista ja aikaa. Diakoniatyöntekijöiden mukaan taloudellinen aineellinen avustus säästi asiakkaan voimavaroja, poisti häpeää ja esti velkakierteen. Avustus oli myös väline saada ihmisiä mukaan toimintaan.
Työntekijöiden mukaan kertaluonteisuus oli tarkoittanut eri aikoina ja kaikkien erilaisten avustamistapojen yhteydessä sitä, että avustaminen ei voinut olla jatkuvaa ja avustamiselle täytyi olla jokin tietty syy. Aineiston perusteella ei muodostunut kuitenkaan yhtä selkeää käsitystä kertaluonteisuudesta. Kertaluonteisuutta määriteltiin kertomalla, mitä se ei tarkoita, mitä se tarkoittaa sanana, mitä sen pitäisi tarkoittaa ja mitä se on tarkoittanut käytännöntyössä. Asiakkaiden mukaan kertaluonteisuus tarkoitti sitä, että taloudellista aineellista avustusta ei voi saada usein tai toistuvasti. Avustus oli ollut apua kriisitilanteeseen, eikä sitä pyydetty kevyin perustein.
Taloudellisen aineellisen avustamisen päättyminen kolmen avustusvuoden jälkeen perusteltiin toimintakertomuksissa sillä, että vastuu ihmisten perustoimeentulosta haluttiin siirtää selkeästi yhteiskunnalle. Aineellisen avustamisen päättyminen kolmen avustusvuoden jälkeen tuntui asiakkaista oudolta rajaukselta. Diakoniatyön jälkeen aineellista apua voi hakea esimerkiksi Pelastusarmeijalta ja EU- tai ylijäämäruokaa jakavilta seurakunnilta tai rahaa voi lainata. Työntekijöiden näkökulmasta viimeinen avustus herätti paljon kysymyksiä liittyen asiakkaiden tilanteisiin, nykyisten ja uusien työkäytäntöjen kehittämiseen sekä koulutuksen tarpeeseen. Viimeinen taloudellinen aineellinen avustus voi käännyttää asiakkaan pois, jos aineellinen avustus oli ollut väline hakea muutakin apua diakoniatyöntekijöiltä.
Asiasanat: kvalitatiivinen tutkimus, sisällönanalyysi, diakoniatyö, diakonia
Lahti, Katja. Sinnittelijän viimeinen tukipilari. Diakoniatyön kertaluonteinen taloudellinen avustaminen Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa vuosina 2004–2008. Järvenpää, syksy 2009, 105 sivua, 3 liitettä.
Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Järvenpää. Sosiaalialan koulutusohjelma, Diakonia ja kristillinen kasvatus, sosionomi (ylempi AMK).
Opinnäytetyö käsittelee Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan diakoniatyön taloudellisen avustuskäytännön kehittämistä vuosien 2004–2008 aikana. Tarkoituksena oli selvittää, miten kertaluonteisuus ymmärretään taloudellisen aineellisen avustamisen kriteerinä, miten diakoniatyön taloudellinen apu vaikuttaa asiakkaiden elämään ja miten asiakkaalle myönnettävä viimeinen taloudellinen aineellinen avustus vaikuttaa diakoniatyössä taloudellisen avustamisen käytännöntyöhön Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan diakoniatyössä.
Aineistona käytettiin kvalitatiivista haastattelumateriaalia. Kesän ja syksyn 2008 aikana haastateltiin neljää diakoniatyöntekijää ja kuutta asiakasta. Aineistona käytettiin haastatteluiden lisäksi vuosien 2004–2008 toimintakertomuksia sekä perhe- ja kriisityön tiimin muistioita toimintakertomuksia täydentävänä aineistona. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin.
Asiakkaat olivat kokeneet taloudellisen avustamisen kokonaisvaltaisena apuna, joka aineellisen avun lisäksi tarkoitti henkistä ja hengellistä tukea, neuvoja, elämäntilanteen kartoitusta, jakamista ja aikaa. Diakoniatyöntekijöiden mukaan taloudellinen aineellinen avustus säästi asiakkaan voimavaroja, poisti häpeää ja esti velkakierteen. Avustus oli myös väline saada ihmisiä mukaan toimintaan.
Työntekijöiden mukaan kertaluonteisuus oli tarkoittanut eri aikoina ja kaikkien erilaisten avustamistapojen yhteydessä sitä, että avustaminen ei voinut olla jatkuvaa ja avustamiselle täytyi olla jokin tietty syy. Aineiston perusteella ei muodostunut kuitenkaan yhtä selkeää käsitystä kertaluonteisuudesta. Kertaluonteisuutta määriteltiin kertomalla, mitä se ei tarkoita, mitä se tarkoittaa sanana, mitä sen pitäisi tarkoittaa ja mitä se on tarkoittanut käytännöntyössä. Asiakkaiden mukaan kertaluonteisuus tarkoitti sitä, että taloudellista aineellista avustusta ei voi saada usein tai toistuvasti. Avustus oli ollut apua kriisitilanteeseen, eikä sitä pyydetty kevyin perustein.
Taloudellisen aineellisen avustamisen päättyminen kolmen avustusvuoden jälkeen perusteltiin toimintakertomuksissa sillä, että vastuu ihmisten perustoimeentulosta haluttiin siirtää selkeästi yhteiskunnalle. Aineellisen avustamisen päättyminen kolmen avustusvuoden jälkeen tuntui asiakkaista oudolta rajaukselta. Diakoniatyön jälkeen aineellista apua voi hakea esimerkiksi Pelastusarmeijalta ja EU- tai ylijäämäruokaa jakavilta seurakunnilta tai rahaa voi lainata. Työntekijöiden näkökulmasta viimeinen avustus herätti paljon kysymyksiä liittyen asiakkaiden tilanteisiin, nykyisten ja uusien työkäytäntöjen kehittämiseen sekä koulutuksen tarpeeseen. Viimeinen taloudellinen aineellinen avustus voi käännyttää asiakkaan pois, jos aineellinen avustus oli ollut väline hakea muutakin apua diakoniatyöntekijöiltä.
Asiasanat: kvalitatiivinen tutkimus, sisällönanalyysi, diakoniatyö, diakonia