SUFACARE - Supporting Family Caregivers and Receivers : omaishoitajien ja hoidettavien tukeminen koulutuksen, käytännön tukitoimien ja osallisuuden avulla Suomessa ja Virossa
Surakka, Jukka (red.) (2012-12-03)
Surakka, Jukka (red.)
2012-12-03
Tiivistelmä
EUROFAMCARE-tutkimuksesta saadut tulokset kuvaavat omaishoitajien raskasta arkipäivää ja ottavat
esille tukitoimia ja palveluja, joita tarvitaan Ruotsissa, Saksassa, Iso-Britanniassa, Puolassa, Italiassa
ja Kreikassa. Yhteenvetona voidaan todeta, että maat eroavat toistaan tietyissä asioissa, mutta
silti omaishoitajista piirtyy suhteellisen yhtenäinen kuva. Useimmat omaishoitajat ovat keski-iän ylittäneitä
naisia, joilla on tunneside hoidettavaan lähisukulaiseen. Hoidettava on useimmiten vanhempi
henkilö, jolla on ikään liittyviä sairauksia. Otannan mukaan kaikilla omaishoitajilla on suuri työtaakka
ja huono taloudellinen tilanne. Omaishoitajien tärkein palveluja koskeva tarve liittyy sosioemotionaalisiin
tukitoimenpiteisiin.
Euroopassa tehdyt tutkimukset osoittavat, että EUROFAMCARE-tutkimuksen esille tuomia haasteita
esiintyy myös muualla. Vaikka tutkimuksesta saatu tieto kuvaa ja tunnistaa ongelma-alueet selvästi,
ongelmien ratkaisu ei ole yksiselitteistä eri maissa. Jimenez-Martin ja Vilaplana (2008) sekä
Callegaro ja Pasini (2007) käsittelevät raporteissaan paradoksia, jonka mukaan kunnat säästävät
omaishoitajien avulla selvää rahaa, mutta menettävät samalla työvoimaa ja verotuloja. Mitä enemmän
epävirallista hoitoa on tarjolla, sitä voimakkaampi negatiivinen vaikutus sillä on yhteiskunnan
työvoiman määrään. Callegaro ja Pasini (2007) kysyvätkin, pitäisikö yhteiskunnan panostaa enemmän
epävirallisen vai virallisen hoidon kehittämiseen. Fevang, Kverndokk ja Roed (2008) huomauttavat
samassa yhteydessä, että sodanjälkeinen vähentynyt syntyvyys ja naisten siirtyminen työelämään
on karsinut resursseja siinä määrin, että emme pysty vastaamaan lisääntyneeseen kotihoidon tarpeeseen,
vaikka se on paras ratkaisu yhteiskunnan ja yksilön näkökulmasta. Nämä ovat taloudellisia ja sosiaalipoliittisia
kysymyksiä, joita ei tarkastella tässä raportissa sen enempää; ongelmanasettelussa ne
on kuitenkin hyvä pitää mielessä.
esille tukitoimia ja palveluja, joita tarvitaan Ruotsissa, Saksassa, Iso-Britanniassa, Puolassa, Italiassa
ja Kreikassa. Yhteenvetona voidaan todeta, että maat eroavat toistaan tietyissä asioissa, mutta
silti omaishoitajista piirtyy suhteellisen yhtenäinen kuva. Useimmat omaishoitajat ovat keski-iän ylittäneitä
naisia, joilla on tunneside hoidettavaan lähisukulaiseen. Hoidettava on useimmiten vanhempi
henkilö, jolla on ikään liittyviä sairauksia. Otannan mukaan kaikilla omaishoitajilla on suuri työtaakka
ja huono taloudellinen tilanne. Omaishoitajien tärkein palveluja koskeva tarve liittyy sosioemotionaalisiin
tukitoimenpiteisiin.
Euroopassa tehdyt tutkimukset osoittavat, että EUROFAMCARE-tutkimuksen esille tuomia haasteita
esiintyy myös muualla. Vaikka tutkimuksesta saatu tieto kuvaa ja tunnistaa ongelma-alueet selvästi,
ongelmien ratkaisu ei ole yksiselitteistä eri maissa. Jimenez-Martin ja Vilaplana (2008) sekä
Callegaro ja Pasini (2007) käsittelevät raporteissaan paradoksia, jonka mukaan kunnat säästävät
omaishoitajien avulla selvää rahaa, mutta menettävät samalla työvoimaa ja verotuloja. Mitä enemmän
epävirallista hoitoa on tarjolla, sitä voimakkaampi negatiivinen vaikutus sillä on yhteiskunnan
työvoiman määrään. Callegaro ja Pasini (2007) kysyvätkin, pitäisikö yhteiskunnan panostaa enemmän
epävirallisen vai virallisen hoidon kehittämiseen. Fevang, Kverndokk ja Roed (2008) huomauttavat
samassa yhteydessä, että sodanjälkeinen vähentynyt syntyvyys ja naisten siirtyminen työelämään
on karsinut resursseja siinä määrin, että emme pysty vastaamaan lisääntyneeseen kotihoidon tarpeeseen,
vaikka se on paras ratkaisu yhteiskunnan ja yksilön näkökulmasta. Nämä ovat taloudellisia ja sosiaalipoliittisia
kysymyksiä, joita ei tarkastella tässä raportissa sen enempää; ongelmanasettelussa ne
on kuitenkin hyvä pitää mielessä.