Lastenkotinuorten kokemuksia omaohjaajuudesta kiintymyssuhteena
Välimäki, Heidi (2012)
Välimäki, Heidi
Tampereen ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012112917410
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012112917410
Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli tuoda esille lastenkotinuorten kokemuksia omaohaajuudesta kiintymyssuhteena ja heidän näkemyksiä omaohjaajuuden kehittämistarpeista. Haastatteluvastausten perusteella tehtiin johtopäätöksiä omaohjaajuuden kehittämisestä kiintymyssuhdeteorian näkökulmasta. Työn tarkoituksena oli herättää lastenkotien työntekijät näkemään omaohjaajuus kiintymyssuhteen tarjoajana.
Opinnäytetyön teoreettisena viitekehyksenä olivat sekä kiintymyssuhdeteoria että omaohjaajuus. Kiintymyssuhdeteoria pyrkii kuvaamaan ja ymmärtämään varhaisten ihmissuhteiden vaikutusta lapsen kehitykseen. Omaohjaajuus puolestaan on lastenkodeissa yleisesti käytettävä työmenetelmä, jonka pyrkimyksenä on vastata lapsen tarpeisiin. Omaohjaajasuhteen tehtävänä on luoda lapselle kokemus turvallisuudesta, joka on edellytyksenä korjaavien kokemusten mahdollistumiselle.
Opinnäytetyö oli kvalitatiivinen tutkimus. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Opinnäytetyön aineisto hankittiin haastattelemalla yhteensä viittä 16–17-vuotiasta kolmeen eri lastenkotiin sijoitettua nuorta. Kolmella nuorella oli kaksi omaohjaajaa, joten tutkittavia omaohjaajasuhteita oli yhteensä kahdeksan. Haastatteluaineisto analysoitiin käyttämällä laadullista sisällönanalyysiä.
Nuorten kokemukset omaohjaajasuhteista sekä omaohjaajuudesta menetelmänä ja kiintymyssuhteen tarjoajana vaihtelivat suuresti. Kahdeksasta omaohjaajasuhteesta vain kahdessa nuori sanoi luottavansa omaohjaajaan ja vain näissä kahdessa omaohjaajasuhteessa nuori oli todella kiintynyt omaohjaajaan. Suurimassa osassa omaohjaajasuhteista nuori koki, ettei omaohjaaja ymmärtänyt nuorta. Nuorten kokemusten ja näkemysten pohjalta keskeisimmäksi omaohjaajuuden kehittämiskohteeksi nousi omaohjaajan ja nuoren kahdenkeskisen ajan tärkeys. Tutkimustulosten mukaan aika yksinään ei kuitenkaan riitä kiintymyksen ja luottamuksen muodostumiseen, vaan siihen tarvitaan myös nuoren aitoa kohtaamista, empaattista läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Nämä auttavat nuoren ymmärtämisessä ja tukevat korjaavien kokemusten mahdollistumista.
Opinnäytetyön teoreettisena viitekehyksenä olivat sekä kiintymyssuhdeteoria että omaohjaajuus. Kiintymyssuhdeteoria pyrkii kuvaamaan ja ymmärtämään varhaisten ihmissuhteiden vaikutusta lapsen kehitykseen. Omaohjaajuus puolestaan on lastenkodeissa yleisesti käytettävä työmenetelmä, jonka pyrkimyksenä on vastata lapsen tarpeisiin. Omaohjaajasuhteen tehtävänä on luoda lapselle kokemus turvallisuudesta, joka on edellytyksenä korjaavien kokemusten mahdollistumiselle.
Opinnäytetyö oli kvalitatiivinen tutkimus. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Opinnäytetyön aineisto hankittiin haastattelemalla yhteensä viittä 16–17-vuotiasta kolmeen eri lastenkotiin sijoitettua nuorta. Kolmella nuorella oli kaksi omaohjaajaa, joten tutkittavia omaohjaajasuhteita oli yhteensä kahdeksan. Haastatteluaineisto analysoitiin käyttämällä laadullista sisällönanalyysiä.
Nuorten kokemukset omaohjaajasuhteista sekä omaohjaajuudesta menetelmänä ja kiintymyssuhteen tarjoajana vaihtelivat suuresti. Kahdeksasta omaohjaajasuhteesta vain kahdessa nuori sanoi luottavansa omaohjaajaan ja vain näissä kahdessa omaohjaajasuhteessa nuori oli todella kiintynyt omaohjaajaan. Suurimassa osassa omaohjaajasuhteista nuori koki, ettei omaohjaaja ymmärtänyt nuorta. Nuorten kokemusten ja näkemysten pohjalta keskeisimmäksi omaohjaajuuden kehittämiskohteeksi nousi omaohjaajan ja nuoren kahdenkeskisen ajan tärkeys. Tutkimustulosten mukaan aika yksinään ei kuitenkaan riitä kiintymyksen ja luottamuksen muodostumiseen, vaan siihen tarvitaan myös nuoren aitoa kohtaamista, empaattista läsnäoloa ja kuuntelemisen taitoa. Nämä auttavat nuoren ymmärtämisessä ja tukevat korjaavien kokemusten mahdollistumista.