Valoa lavalla ja studiossa : Vertailu perinteisen teatteriesityksen ja tarinallisen televisioproduktion valaisusta
Malassu, Helena (2017)
Malassu, Helena
Tampereen ammattikorkeakoulu
2017
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201705178646
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201705178646
Tiivistelmä
Opinnäytetyön aihe löytyi kirjoittajan päädyttyä teatterivalaisun opintosuuntauksesta töihin televisiovalaisun pariin. Tapa käyttää valoa televisiotuotannoissa paljastui yllättävän erilaiseksi teatterituotantoon verrattuna. Tästä heräsi halu selvittää, mitä kaikkea kummastakin voi tietää ja kuinka paljon valaisijan ja valosuunnittelijan työtehtävät loppujen lopuksi eroavat toisistaan. Sivukysymyksenä pohdittiin mahdollisuutta olla pätevä valaisun ammattilainen yhdellä koulutuksella sekä televisio- että teatterituotannoissa. Opinnäytetyön tavoitteena oli oman ammatillisen tietämyksen laajentamisen lisäksi kerätä yksiin kansiin kattava tietopaketti teatteri- ja televisiovalaisusta myös muille aiheesta kiinnostuneille.
Opinnäytetyötä varten kerätystä aineistosta selvitettiin teatteri- ja televisiovalaisun perusteita. Aiheen tutkiminen ja selvittäminen perustuivat teatteri- ja televisiovalaisua käsittelevään kirjallisuuteen ja muihin lähteisiin. Ensimmäiseksi selvitettiin lyhyenä pohjustuksena teatterivalaisun historiaa ja valaisun merkitystä teatterissa. Seuraavaksi selvitettiin, mistä osista teatteriesityksen valaisu muodostuu ja miten haluttuun lopputulokseen voidaan päästä. Lopuksi käsiteltiin valosuunnittelijan toimenkuvaa. Televisiovalaisua tutkittiin mahdollisimman samanlaisista näkökulmista, jotta vertailu olisi mahdollisimman helppoa. Viimeisessä kappaleessa vertailtiin ja reflektoitiin teatteri- ja televisiovalaisua kerätyn materiaalin pohjalta ja omien kokemusten kautta.
Lopputuloksena voidaan todeta, että teatterivalaisun ja televisiovalaisun suurimmat erot ovat kytköksissä näiden medioiden erilaisiin luonteisiin. Teatterissa esitys on yhtäjaksoinen ja ainutkertainen, kun taas televisio-ohjelmaa voidaan leikata ja hioa vielä kuvausten jälkeen, mutta lopputuote elää samanlaisena aina. Teatteriesityksen valoja suunnitellessa keskitytään koko näyttämökuvaan kerralla, koska yleisö näkee kaikkialle. Kamera tallentaa vain tietyn alueen, johon kerrallaan keskitytään. Katsoja antaa kolmiulotteisessa teatterissa enemmän anteeksi valon suhteen kuin kaksiulotteisella televisioruudulla. Saman henkilön toimimiselle sekä teatterissa valosuunnittelijana että televisiossa valaisijana ei ole mitään varsinaista estettä. Kuitenkin riittävän tietotaidon hankkiminen jää omalle vastuulle, koska koulutus todennäköisesti painottuu vain toiseen mediaan. Riittävän kokemuksen kerääminen molemmista vie aikaa, jolloin voi olla helpompi keskittyä vain toiseen. Loppujen lopuksi kumpikin on vain luovaa ajattelua ja ongelmanratkontaa. Kun väline on tuttu, sillä pitää vain osata soveltaa.
Opinnäytetyötä varten kerätystä aineistosta selvitettiin teatteri- ja televisiovalaisun perusteita. Aiheen tutkiminen ja selvittäminen perustuivat teatteri- ja televisiovalaisua käsittelevään kirjallisuuteen ja muihin lähteisiin. Ensimmäiseksi selvitettiin lyhyenä pohjustuksena teatterivalaisun historiaa ja valaisun merkitystä teatterissa. Seuraavaksi selvitettiin, mistä osista teatteriesityksen valaisu muodostuu ja miten haluttuun lopputulokseen voidaan päästä. Lopuksi käsiteltiin valosuunnittelijan toimenkuvaa. Televisiovalaisua tutkittiin mahdollisimman samanlaisista näkökulmista, jotta vertailu olisi mahdollisimman helppoa. Viimeisessä kappaleessa vertailtiin ja reflektoitiin teatteri- ja televisiovalaisua kerätyn materiaalin pohjalta ja omien kokemusten kautta.
Lopputuloksena voidaan todeta, että teatterivalaisun ja televisiovalaisun suurimmat erot ovat kytköksissä näiden medioiden erilaisiin luonteisiin. Teatterissa esitys on yhtäjaksoinen ja ainutkertainen, kun taas televisio-ohjelmaa voidaan leikata ja hioa vielä kuvausten jälkeen, mutta lopputuote elää samanlaisena aina. Teatteriesityksen valoja suunnitellessa keskitytään koko näyttämökuvaan kerralla, koska yleisö näkee kaikkialle. Kamera tallentaa vain tietyn alueen, johon kerrallaan keskitytään. Katsoja antaa kolmiulotteisessa teatterissa enemmän anteeksi valon suhteen kuin kaksiulotteisella televisioruudulla. Saman henkilön toimimiselle sekä teatterissa valosuunnittelijana että televisiossa valaisijana ei ole mitään varsinaista estettä. Kuitenkin riittävän tietotaidon hankkiminen jää omalle vastuulle, koska koulutus todennäköisesti painottuu vain toiseen mediaan. Riittävän kokemuksen kerääminen molemmista vie aikaa, jolloin voi olla helpompi keskittyä vain toiseen. Loppujen lopuksi kumpikin on vain luovaa ajattelua ja ongelmanratkontaa. Kun väline on tuttu, sillä pitää vain osata soveltaa.