Soittoharjoittelun tekniikka : Pohdintaa harjoittelun jaksottamisesta
Kärki, Simo (2016)
Kärki, Simo
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016121520629
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016121520629
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää oppimispsykologiselta kannalta paras tapa harjoitel- la instrumenttia tai opettaa harjoittelua. Tehtävänä oli selvittää, voivatko jotkin yleisesti käytössä olevat oppimistekniikat olla luultua tehottomampia, tai jopa haitallisia oppimisen sekä opiskelumotivaation kannalta.
Työ toteutettiin keräämällä muiden tekemiä tutkimustuloksia motoristen- sekä kognitiivisten taitojen oppimisesta. Työ keskittyy opiskelun ajankäyttöön pidemmällä aikavälillä sekä opiskelun jaksottamiseen opiskelutilanteessa.
Tulokset viittaavat siihen, että jos halutaan pitkän aikavälin muistamista, johtaa opiskelun hajauttaminen pidemmälle aikavälille parempiin oppimistuloksiin. Myös opiskelusession aikana tehty aihealueiden vaihtelu johtaa paremman muistijäljen syntymiseen. Tämä on mahdollista, koska vaihtelu pakottaa aivoja rakentamaan toimintamallin ratkaisulle useita kertoja. Tällöin aivoissa sijaitsevat synapsit vahvistuvat. Mitä suurempi mentaalinen aktiivi- suus on, sitä paremmin opimme.
Kävi ilmi, että suositut opiskelutekniikat, joissa esimerkiksi opiskellaan yksi asia kerrallaan tai ns. pänttäämällä tai joissa oppimisympäristö on aina sama, eivät johda parhaaseen oppimistulokseen. Kuitenkin näitä tekniikoita yleisesti käytetään ja opiskelijat arvioivat itse oppivansa näin parhaiten. Epätehokkaiden oppimistekniikoiden suosiota voidaan selittää niistä välittyvällä sujuvuuden tunteella. Tekniikoihin, jotka pitävät sisällään niin sanottua haluttua vaikeutta (engl. desirable difficulty), ei ole yhtä helppo turvautua.
Yhtenä työn johtopäätöksenä voidaan mainita, että oppimistekniikoista tietoinen opiskelija tai opettaja voi halutessaan muuttaa tekemistään merkittävästi. Esittelen työn lopussa vaihtoehtoisen instrumentin harjoittelufilosofian pohjautuen työssä käytettyihin oppimispsy- kologisiin tutkimuksiin.
Työ toteutettiin keräämällä muiden tekemiä tutkimustuloksia motoristen- sekä kognitiivisten taitojen oppimisesta. Työ keskittyy opiskelun ajankäyttöön pidemmällä aikavälillä sekä opiskelun jaksottamiseen opiskelutilanteessa.
Tulokset viittaavat siihen, että jos halutaan pitkän aikavälin muistamista, johtaa opiskelun hajauttaminen pidemmälle aikavälille parempiin oppimistuloksiin. Myös opiskelusession aikana tehty aihealueiden vaihtelu johtaa paremman muistijäljen syntymiseen. Tämä on mahdollista, koska vaihtelu pakottaa aivoja rakentamaan toimintamallin ratkaisulle useita kertoja. Tällöin aivoissa sijaitsevat synapsit vahvistuvat. Mitä suurempi mentaalinen aktiivi- suus on, sitä paremmin opimme.
Kävi ilmi, että suositut opiskelutekniikat, joissa esimerkiksi opiskellaan yksi asia kerrallaan tai ns. pänttäämällä tai joissa oppimisympäristö on aina sama, eivät johda parhaaseen oppimistulokseen. Kuitenkin näitä tekniikoita yleisesti käytetään ja opiskelijat arvioivat itse oppivansa näin parhaiten. Epätehokkaiden oppimistekniikoiden suosiota voidaan selittää niistä välittyvällä sujuvuuden tunteella. Tekniikoihin, jotka pitävät sisällään niin sanottua haluttua vaikeutta (engl. desirable difficulty), ei ole yhtä helppo turvautua.
Yhtenä työn johtopäätöksenä voidaan mainita, että oppimistekniikoista tietoinen opiskelija tai opettaja voi halutessaan muuttaa tekemistään merkittävästi. Esittelen työn lopussa vaihtoehtoisen instrumentin harjoittelufilosofian pohjautuen työssä käytettyihin oppimispsy- kologisiin tutkimuksiin.