Tuen tarpeen monet kasvot : Sijaisvanhempien kokemuksia sijoittajakunnalta saamastaan tuesta ja ehdotuksia tuen kehittämiseksi
Pitkäranta, Tiia (2016)
Pitkäranta, Tiia
Seinäjoen ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016120519169
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016120519169
Tiivistelmä
Tutkimukseni tavoitteena oli kehittää perhehoitajien saamaa tukea sijoittajakunnalta. Selvitin, miten sijaisvanhemmat ovat saamansa tuen kokeneet ja mitä he tuelta tulevaisuudessa odottavat ja toivovat. Tutkimuksen tarkoituksena on toimia tiedon tuojana ja työvälineenä sijoittajakunnalle, kun tukea kehitetään.
Tutkimukseni oli laadullinen tutkimus, jonka aineisto kerättiin yksilö- ja parihaastatteluilla. Haastatteluihin osallistui kaksitoista perhehoitajaa, joista seitsemän oli naisia ja viisi miehiä. Haastattelumenetelmänä käytin teemahaastattelua, jonka teemoja käytin myös analysoinnin apuna.
Tutkimustuloksista selvisi, että sijaisvanhempana kertynyt kokemus vähentää tuen tarvetta. Perhehoitajat kokivat taloudellisen tuen pääosin riittävänä. Suurimpina epäkohtina sijaisvanhemmat kokivat tuen tarjoamisessa yhteydenpidon hankaluuden, työnohjauksen ja vapaiden puuttumisen sekä käytännön asioista tiedottamisen. Tärkeimpinä tuen muotoina sijaisvanhemmat kuitenkin pitivät vertaistukea, tiedon antamista ja yhteydenpitoa. Taloudellinen tuki tuli olla riittävää, mutta se ei ollut merkittävin asia sijaisvanhempana toimimisessa. Kehittämisehdotuksiksi haastatteluissa ehdotettiin muun muassa perhehoidon tietopaketin kokoamista ja vertaistukitapaamisen järjestämistä.
Tutkimus osoitti, että kokemukset tuen tarjoamisesta ovat hyvin yksilöllisiä kuten myös toiveet tuen tarjoamisesta tulevaisuudessa. Suunta kehittämiselle on oikea, kun se lähtee sijaisvanhempien tarpeista. Sijaisvanhempien hyvinvointi ja jaksaminen tukevat isolta osalta koko sijoituksen onnistuneisuutta.
Tutkimukseni oli laadullinen tutkimus, jonka aineisto kerättiin yksilö- ja parihaastatteluilla. Haastatteluihin osallistui kaksitoista perhehoitajaa, joista seitsemän oli naisia ja viisi miehiä. Haastattelumenetelmänä käytin teemahaastattelua, jonka teemoja käytin myös analysoinnin apuna.
Tutkimustuloksista selvisi, että sijaisvanhempana kertynyt kokemus vähentää tuen tarvetta. Perhehoitajat kokivat taloudellisen tuen pääosin riittävänä. Suurimpina epäkohtina sijaisvanhemmat kokivat tuen tarjoamisessa yhteydenpidon hankaluuden, työnohjauksen ja vapaiden puuttumisen sekä käytännön asioista tiedottamisen. Tärkeimpinä tuen muotoina sijaisvanhemmat kuitenkin pitivät vertaistukea, tiedon antamista ja yhteydenpitoa. Taloudellinen tuki tuli olla riittävää, mutta se ei ollut merkittävin asia sijaisvanhempana toimimisessa. Kehittämisehdotuksiksi haastatteluissa ehdotettiin muun muassa perhehoidon tietopaketin kokoamista ja vertaistukitapaamisen järjestämistä.
Tutkimus osoitti, että kokemukset tuen tarjoamisesta ovat hyvin yksilöllisiä kuten myös toiveet tuen tarjoamisesta tulevaisuudessa. Suunta kehittämiselle on oikea, kun se lähtee sijaisvanhempien tarpeista. Sijaisvanhempien hyvinvointi ja jaksaminen tukevat isolta osalta koko sijoituksen onnistuneisuutta.