Rakennevaurioisen kipsiveistoksen konservointi : Oskar Raja-ahon Nuijamies (1920)
Oksanen, Sini (2016)
Oksanen, Sini
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016062013244
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016062013244
Tiivistelmä
Opinnäytetyön aiheena on rakennevaurioisen kipsiveistoksen konservointi, ja tapauksena on jyväskyläläisen kuvanveistäjän Oskar Raja-ahon (1899-1932) Nuijamies. Veistos on valmistunut vuonna 1920, ja se siirtyi lahjoituksena yksityisomistuksesta Keski-Suomen museoon vuonna 1983. Veistoksen valmistumisen ja museoon siirtymisen välisistä vuosikymmenistä ei ole juuri tietoa. Opinnäytetyön teoriaosuudessa kartoitettiin veistosten materiaaleja, asemaa ja valmistusmenetelmiä, jotka pätevät myös kohdeveistokseen.
Veistos on pääosin ontto, ja siinä on neliosainen rautarunko. Se on valettu kappalemuottiin. Pinta on maalattu muistuttamaan patinoitunutta pronssia, ja se muodostuu ruskeasta pohjaväristä ja vihreästä patinaväristä. Ennen konservointia veistoksessa oli vakavia rakenne- ja pintavaurioita. Jalat olivat murtuneet useista kohdista, ja osia puuttui. Joitakin halkeamia oli yritetty korjata liimaamalla. Noin kolmannes alkuperäisestä maalipinnasta oli hilseillyt pois, ja veistos oli lähes kauttaaltaan päällemaalattu. Käytännön konservoinnin tavoitteena oli stabiloida rakenne ja tehdä veistoksesta esteettisesti yhtenäinen.
Röntgenkuvat osoittivat rautarungon hyväkuntoiseksi. Veistoksen pintakäsittely tunnistettiin oranssin fluoresenssin perusteella sellakaksi ultraviolettivalossa, ja päällemaalausten todettiin peittävän olemassa olevaa alkuperäistä pintaa. Röntgenfluoresenssimittaukset paljastivat maalipinnan sisältävän rautapitoisia pigmenttejä (maavärejä). Lyijypitoisuus saattaa johtua lyijyoksidikeltaisesta, ja mangaani viittaa umbraan. Infrapunaspektroskopialla tunnistettiin preussinsinistä pigmenttiä sekä mahdollisesti eläinliimaa ja sellakkaa. Liiman tunnistus PVAC:ksi mahdollisti korjausten ajoituksen 1930-luvun jälkeiselle ajalle.
Maalipinta kiinnitettiin Paraloid B-72 -etyylimetakrylaattikopolymeerilla asetonissa. Pinnat kuivapuhdistettiin. Vanhat liimaukset turvotettiin asetonilla ja poistettiin mekaanisesti. Vesiliukoiset päällemaalaukset poistettiin salivalla. Puutokset kipsissä täydennettiin Paraloid B-72:n ja onttojen lasisten mikropallojen seoksella, jolla suoristettiin myös pohjan reunuksen alapinta. Jalustan pohja vahvistettiin kahdella juuttikangaskerroksella, jotka laminoitiin pohjaan Paraloid B-72:lla. Veistos retusoitiin kuivapigmenttejä ja Mowilith 20 -sideainetta käyttäen.
Veistos on pääosin ontto, ja siinä on neliosainen rautarunko. Se on valettu kappalemuottiin. Pinta on maalattu muistuttamaan patinoitunutta pronssia, ja se muodostuu ruskeasta pohjaväristä ja vihreästä patinaväristä. Ennen konservointia veistoksessa oli vakavia rakenne- ja pintavaurioita. Jalat olivat murtuneet useista kohdista, ja osia puuttui. Joitakin halkeamia oli yritetty korjata liimaamalla. Noin kolmannes alkuperäisestä maalipinnasta oli hilseillyt pois, ja veistos oli lähes kauttaaltaan päällemaalattu. Käytännön konservoinnin tavoitteena oli stabiloida rakenne ja tehdä veistoksesta esteettisesti yhtenäinen.
Röntgenkuvat osoittivat rautarungon hyväkuntoiseksi. Veistoksen pintakäsittely tunnistettiin oranssin fluoresenssin perusteella sellakaksi ultraviolettivalossa, ja päällemaalausten todettiin peittävän olemassa olevaa alkuperäistä pintaa. Röntgenfluoresenssimittaukset paljastivat maalipinnan sisältävän rautapitoisia pigmenttejä (maavärejä). Lyijypitoisuus saattaa johtua lyijyoksidikeltaisesta, ja mangaani viittaa umbraan. Infrapunaspektroskopialla tunnistettiin preussinsinistä pigmenttiä sekä mahdollisesti eläinliimaa ja sellakkaa. Liiman tunnistus PVAC:ksi mahdollisti korjausten ajoituksen 1930-luvun jälkeiselle ajalle.
Maalipinta kiinnitettiin Paraloid B-72 -etyylimetakrylaattikopolymeerilla asetonissa. Pinnat kuivapuhdistettiin. Vanhat liimaukset turvotettiin asetonilla ja poistettiin mekaanisesti. Vesiliukoiset päällemaalaukset poistettiin salivalla. Puutokset kipsissä täydennettiin Paraloid B-72:n ja onttojen lasisten mikropallojen seoksella, jolla suoristettiin myös pohjan reunuksen alapinta. Jalustan pohja vahvistettiin kahdella juuttikangaskerroksella, jotka laminoitiin pohjaan Paraloid B-72:lla. Veistos retusoitiin kuivapigmenttejä ja Mowilith 20 -sideainetta käyttäen.