"En osannut sanoa mitään, olin vain" : Sairaanhoitajaopiskelijoiden kertomus kuolemasta ja hetkistä kuolevan vierellä
Ruotsalainen, Erja (2016)
Ruotsalainen, Erja
Editoija
Erja Ruotsalainen
Mikkelin ammattikorkeakoulu
2016
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-588-544-9
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-588-544-9
Tiivistelmä
Sairaanhoitaja kohtaa väistämättömästi työssään kuolemaa ja kuolevia ihmisiä. Tämän vuoksi sairaanhoitajakoulutuksen tulee antaa riittävät valmiudet kohdata kuolevia, heidän läheisiään sekä käsitellä menetyksen, surun ja riittämättömyyden tunteita. Valtakunnallisissa sairaanhoitajan minimiosaamisvaatimuksissa (Eriksson ym. 2015) todetaan, että sairaanhoitajan tulee osata toteuttaa parantumattomasti sairaan ja pitkäaikaissairaan potilaan oireenmukaista ja inhimillistä hoitotyötä ja tukea hänen läheisiään. Eurooppalaista sairaanhoitajuutta linjaavan ammattipätevyysdirektiivin (direktiivi 2005/36/EY, muokattu direktiivillä 2013/55/EU) erillisessä ns. liitteessä 5 on luettelo sairaanhoitajan koulutukseen sisältyvistä aihealueista, jotka vähintään pitää kuulua koulutukseen, ja yksi niistä on palliatiivinen hoitotyö ja kuolevan potilaan hoitotyö (ks. EFN Competency Framework 2015.)
Opiskelijan olisi tärkeää saada puhua kuolevan hoitotyössä koetuista tunteista. Opiskelijat toivovat tunteilleen ja ajatuksilleen kuulijaa. Oppimisen tavoitteeksi tulisi asettaa opiskelijan oivallus ja tietoiseksi tuleminen omasta tavastaan olla kuolevan ihmisen hoitajana. Opiskelijoille tulisi koulutuksen aikana tarjota mahdollisuuksia rooliharjoituksiin, reflektoivaan keskusteluun ja kirjoittamiseen. Myös muut kokemukselliset opetusmetodit kuten simulaatiot ja toiminnalliset harjoitukset ovat hyödyllisiä. Opetuksen ei tulisi rakentua vain tiedon jakamiseen ja taitojen harjoittamiseen, vaan lähtökohtana tulisi olla opiskelijoiden kokemusten kautta tapahtuva opettavan aineksen työstäminen ja reflektointi. Kokemusten monitasoisen pohdinnan kautta opiskelijat saavat mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä kuolevan ihmisen kohtaajana. (ks. Huhtinen 2005.)
Kuolevan ihmisen hoitotyö on vaativa ja vaikea hoitotyön alue. Kuolevan kohtaamisessa korostuvat henkinen ja fyysinen huolenpito, joka ilmenee henkilön yksilöllisyyden, toiveiden, läheisyyden ja turvallisuuden tarpeiden huomioon ottamisena. Kuolevan hoitamiseen kuuluvat muun muassa erilaisten oireiden hoitaminen ja kipujen lievittäminen sekä läheisten osallistuminen hoitoon. (Ridanpää 2006.) Sairaanhoitajan valmiudet hoitaa kuolevaa potilasta ja kohdata hänen omaisensa ja läheisensä ovat riippuvaisia sairaanhoitajan henkilökohtaisista valmiuksista sekä potilaan hoitamiseen liittyvistä teoreettisista ja käytännön hoitotyöhön liittyvistä valmiuksista. Vahva hoitotyön osaaminen on perusta sairaanhoitajan valmiuksille toteuttaa inhimillistä ja hyvää kuolevan potilaan hoitotyötä. Työ- ja elämänkokemus vaikuttavat usein sairaanhoitajan valmiuksiin myönteisesti. (ks. Saastamoinen 2012.) On ymmärrettävää, että sairaanhoitajaopiskelijat ja uransa alussa olevat sairaanhoitajat kokevat riittämättömyyttä kuolevan vierellä.
Tämä julkaisu, joka käsittelee sairaanhoitajaopiskelijoiden kertomuksia kuolemasta ja hetkistä kuolevan vierellä, kohdistuu tärkeään ja aina ajankohtaiseen aiheeseen. Julkaisu tekee näkyväksi opiskelijoiden kokemuksia kuolemasta ja kuolevan hoitamisesta, rohkaisee puheeksi ottamiseen sekä tarjoaa opettajille virikkeitä aihealueen pedagogiseen kehittämiseen.
Opiskelijan olisi tärkeää saada puhua kuolevan hoitotyössä koetuista tunteista. Opiskelijat toivovat tunteilleen ja ajatuksilleen kuulijaa. Oppimisen tavoitteeksi tulisi asettaa opiskelijan oivallus ja tietoiseksi tuleminen omasta tavastaan olla kuolevan ihmisen hoitajana. Opiskelijoille tulisi koulutuksen aikana tarjota mahdollisuuksia rooliharjoituksiin, reflektoivaan keskusteluun ja kirjoittamiseen. Myös muut kokemukselliset opetusmetodit kuten simulaatiot ja toiminnalliset harjoitukset ovat hyödyllisiä. Opetuksen ei tulisi rakentua vain tiedon jakamiseen ja taitojen harjoittamiseen, vaan lähtökohtana tulisi olla opiskelijoiden kokemusten kautta tapahtuva opettavan aineksen työstäminen ja reflektointi. Kokemusten monitasoisen pohdinnan kautta opiskelijat saavat mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä kuolevan ihmisen kohtaajana. (ks. Huhtinen 2005.)
Kuolevan ihmisen hoitotyö on vaativa ja vaikea hoitotyön alue. Kuolevan kohtaamisessa korostuvat henkinen ja fyysinen huolenpito, joka ilmenee henkilön yksilöllisyyden, toiveiden, läheisyyden ja turvallisuuden tarpeiden huomioon ottamisena. Kuolevan hoitamiseen kuuluvat muun muassa erilaisten oireiden hoitaminen ja kipujen lievittäminen sekä läheisten osallistuminen hoitoon. (Ridanpää 2006.) Sairaanhoitajan valmiudet hoitaa kuolevaa potilasta ja kohdata hänen omaisensa ja läheisensä ovat riippuvaisia sairaanhoitajan henkilökohtaisista valmiuksista sekä potilaan hoitamiseen liittyvistä teoreettisista ja käytännön hoitotyöhön liittyvistä valmiuksista. Vahva hoitotyön osaaminen on perusta sairaanhoitajan valmiuksille toteuttaa inhimillistä ja hyvää kuolevan potilaan hoitotyötä. Työ- ja elämänkokemus vaikuttavat usein sairaanhoitajan valmiuksiin myönteisesti. (ks. Saastamoinen 2012.) On ymmärrettävää, että sairaanhoitajaopiskelijat ja uransa alussa olevat sairaanhoitajat kokevat riittämättömyyttä kuolevan vierellä.
Tämä julkaisu, joka käsittelee sairaanhoitajaopiskelijoiden kertomuksia kuolemasta ja hetkistä kuolevan vierellä, kohdistuu tärkeään ja aina ajankohtaiseen aiheeseen. Julkaisu tekee näkyväksi opiskelijoiden kokemuksia kuolemasta ja kuolevan hoitamisesta, rohkaisee puheeksi ottamiseen sekä tarjoaa opettajille virikkeitä aihealueen pedagogiseen kehittämiseen.