Hoitajien käsitykset nuorten fobioiden hoidosta
Nurmela, Tiina (2016)
Nurmela, Tiina
Satakunnan ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015120920098
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015120920098
Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää hoitajien käsityksiä ja kokemuksia fobioiden hoidosta nuorisopsykiatrian poliklinikalla, päiväosastolla ja toiminnallisessa avohoidossa. Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa tietoa, jota voidaan hyödyntää nuorisopsykiatrisessa hoitotyössä.
Tutkimuksessa käytettiin kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Kohderyhmänä olivat hoitajat (N=6) nuorisopsykiatrian poliklinikalla, päiväosastolla ja toiminnallisessa avohoidossa. Tutkimusaineiston kerääminen toteutettiin teemahaastatteluin loka-marraskuussa 2015. Nauhoitettu aineisto litteroitiin, jonka jälkeen se analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä.
Tutkimustuloksien mukaan nuorten yleisin fobia on sosiaalisten tilanteiden pelko. Muita tutkimuksessa esille tulleita fobioita olivat bakteerikammo, yleistynyt pelko, julkisten tilanteiden pelko sekä likaisuuteen ja puhtauteen liittyvät pelot. Sosiaalisten tilanteiden pelkoa pidettiin nuoren toimintakykyä merkittävästi alentavana fobiana, kun taas yksittäinen fobia johti vain tiettyjen tilanteiden välttelemiseen. Fobiaan liittyy pelon lisäksi ahdistus ja välttämiskäyttäytyminen.
Tutkimustuloksista selvisi, että fobioita hoidetaan keskusteluilla, erilaisilla ahdistuksenhallintakeinoilla, lääkehoidolla ja altistushoidolla. Hoidot voidaan toteuttaa sekä yksilökäynneillä että ryhmissä. Tärkein hoitomuoto oli altistushoito, jolla puretaan välttämiskäyttäytymistä vähitellen. Ryhmämuotoista hoitoa pidettiin tehokkaana nuorten hoitomuotona. Nuoret saavat ryhmässä positiivisia kokemuksia ja vertaistukea toisiltaan. Nuoren motivaatiota käydä ryhmässä pidettiin merkittävänä hoitoa edistävänä tekijänä. Ryhmän toimivuuteen vaikutti ohjaajan hyvät ryhmänohjaustaidot.
Tutkimuksessa tuli esille useita ehdotuksia fobioiden hoidon kehittämiseksi kuten resurssien lisääminen, hoidollisten täsmäryhmien järjestäminen, tiedon antaminen vanhemmille, vanhempien vertaistukiryhmä, varhainen puuttuminen ja tasapainoisen lapsuuden turvaaminen.
Jatkossa voitaisiin tutkia, miten nuoret kokevat ryhmämuotoisen hoidon. Lisäksi vanhempien näkemyksiä voitaisiin selvittää toteutuneen vanhempien ryhmän jälkeen. Hoidon vaikuttavuutta olisi mielenkiintoista tutkia, kuinka monta nuorta jättää hoidon kesken, kuinka monta paranee ja kuinka moni tarvitsee pysyvästi psykiatrista hoitoa.
Tutkimuksessa käytettiin kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Kohderyhmänä olivat hoitajat (N=6) nuorisopsykiatrian poliklinikalla, päiväosastolla ja toiminnallisessa avohoidossa. Tutkimusaineiston kerääminen toteutettiin teemahaastatteluin loka-marraskuussa 2015. Nauhoitettu aineisto litteroitiin, jonka jälkeen se analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä.
Tutkimustuloksien mukaan nuorten yleisin fobia on sosiaalisten tilanteiden pelko. Muita tutkimuksessa esille tulleita fobioita olivat bakteerikammo, yleistynyt pelko, julkisten tilanteiden pelko sekä likaisuuteen ja puhtauteen liittyvät pelot. Sosiaalisten tilanteiden pelkoa pidettiin nuoren toimintakykyä merkittävästi alentavana fobiana, kun taas yksittäinen fobia johti vain tiettyjen tilanteiden välttelemiseen. Fobiaan liittyy pelon lisäksi ahdistus ja välttämiskäyttäytyminen.
Tutkimustuloksista selvisi, että fobioita hoidetaan keskusteluilla, erilaisilla ahdistuksenhallintakeinoilla, lääkehoidolla ja altistushoidolla. Hoidot voidaan toteuttaa sekä yksilökäynneillä että ryhmissä. Tärkein hoitomuoto oli altistushoito, jolla puretaan välttämiskäyttäytymistä vähitellen. Ryhmämuotoista hoitoa pidettiin tehokkaana nuorten hoitomuotona. Nuoret saavat ryhmässä positiivisia kokemuksia ja vertaistukea toisiltaan. Nuoren motivaatiota käydä ryhmässä pidettiin merkittävänä hoitoa edistävänä tekijänä. Ryhmän toimivuuteen vaikutti ohjaajan hyvät ryhmänohjaustaidot.
Tutkimuksessa tuli esille useita ehdotuksia fobioiden hoidon kehittämiseksi kuten resurssien lisääminen, hoidollisten täsmäryhmien järjestäminen, tiedon antaminen vanhemmille, vanhempien vertaistukiryhmä, varhainen puuttuminen ja tasapainoisen lapsuuden turvaaminen.
Jatkossa voitaisiin tutkia, miten nuoret kokevat ryhmämuotoisen hoidon. Lisäksi vanhempien näkemyksiä voitaisiin selvittää toteutuneen vanhempien ryhmän jälkeen. Hoidon vaikuttavuutta olisi mielenkiintoista tutkia, kuinka monta nuorta jättää hoidon kesken, kuinka monta paranee ja kuinka moni tarvitsee pysyvästi psykiatrista hoitoa.