Järjestöjen hyvinvointi ja yhteistyö julkisen sektorin kanssa Karkkila-Vihti alueella
Parviainen, Tari (2015)
Parviainen, Tari
Laurea-ammattikorkeakoulu
2015
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015112617965
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015112617965
Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää järjestöjen kokemuksia hyvinvoinnistaan sekä yhteistyöstään julkisen sektorin kanssa Karkkilan ja Vihdin alueella. Tavoitteena oli tuottaa tietoa alueen järjestöjen hyvinvoinnista julkisen sektorin ja järjestöjen yhteistyön kehittämiseksi.
Teoreettinen viitekehys koostui järjestön, kolmannen sektorin, hyvinvoinnin ja yhteistyön määrittelystä.
Tutkimus toteutettiin haastattelemalla Karkkilan ja Vihdin alueella toimivia kolmannen sektorin terveysalan rekisteröityjä järjestöjä (n = 12), rajaten ulkopuolelle muut kuin terveydenhuoltoon viittaavat järjestöt, ja järjestöt, joiden kotipaikka ei ollut Karkkila tai Vihti. Järjestöjen kartoitus tehtiin Internetin yhdistysrekisteristä. Tutkimus oli laadullinen ja aineisto analysoitiin sisällönanalyysin avulla.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että yhdistykset kokivat hyvinvointinsa menneen parempaan suuntaan, vaikkakin suurin osa yhdistyksistä koki hyvinvointinsa heikkenemistä yhdellä hyvinvoinnin osa-alueella ja kolmasosa yhdistyksistä koki heikentymistä useammalla osa-alueella. Sidosryhmäsuhteiden ylläpito ja sosiaalinen verkostoituminen oli vähäistä ja yhdistykset tarvitsisivat ”suhdetoimintavetureita”. Yhdistyksissä olisi hyvät toimintamahdollisuudet, mutta niukkojen resurssien vuoksi mahdollisuudet jäävät käyttämättä, jotta ”pakolliset toiminnot” saadaan tehtyä.
Yhteistyö koettiin helpommaksi, kun yhdistysaktiivilla oli henkilökohtaisia yhteyksiä julkiseen sektoriin, ja suhteiden kiinteyttämiseen ja ylläpitoon kaivattiin yhteyshenkilöä toimimaan yhdistyksen ja julkisen sektorin välillä. Yhteistyön puuttumisen koettiin johtuvan siitä, ettei julkinen sektori ota yhdistyksiin yhteyttä, eivätkä huomioi yhdistyksen olemassaoloa. Hyvinvointia ja yhteistyötä kehitettäisiin huomioimalla yhdistyksen mielipiteet ja tarpeet julkisen sektorin suunnitelmissa ja päätöksenteossa, sekä muuttamalla julkisen sektorin toimintatapaa vapaaehtoissektoriin yhteistoiminnalla esimerkiksi kehityshankkeessa.
Johtopäätöksinä voitiin todeta, että yhdistystilojen saaminen pienellä vuosimaksulla tai kokonaan maksutta, taloudellisen tuen hakemisen ja saamisen helpottaminen, taloudellisen tuen määrän lisääminen ja byrokratian vähentäminen parantaisivat fyysisiä ja taloudellisia voimavaroja. Jäsenaktiivien määrän tulisi kasvaa ja julkisen sektorin luoda toimintaedellytyksiä yhdistyksille, jotta toimintamahdollisuudet ja hyvinvoinnin saavuttaminen paranisivat. Fyysiset, taloudelliset ja jäsenistön resurssit ovat muutettavissa yhdistyksen hyvinvoinniksi, jos hyvinvointia edistetään näitä voimavaroja lisäämällä ja tukemalla. Yhteistyön kehittämishanke pitäisi aloittaa todellisen ongelman ratkaisun tarpeesta, eikä vain kehittämisen tarpeesta kehittämisen vuoksi.
Jatkotutkimusaiheena voisi selvittää julkisen sektorin kokemusta yhteistyöstä kolmannen sektorin kanssa. Kiinnostava tutkimusalue olisi myös kartoittaa neljännen sektorin kokemuksia.
Teoreettinen viitekehys koostui järjestön, kolmannen sektorin, hyvinvoinnin ja yhteistyön määrittelystä.
Tutkimus toteutettiin haastattelemalla Karkkilan ja Vihdin alueella toimivia kolmannen sektorin terveysalan rekisteröityjä järjestöjä (n = 12), rajaten ulkopuolelle muut kuin terveydenhuoltoon viittaavat järjestöt, ja järjestöt, joiden kotipaikka ei ollut Karkkila tai Vihti. Järjestöjen kartoitus tehtiin Internetin yhdistysrekisteristä. Tutkimus oli laadullinen ja aineisto analysoitiin sisällönanalyysin avulla.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että yhdistykset kokivat hyvinvointinsa menneen parempaan suuntaan, vaikkakin suurin osa yhdistyksistä koki hyvinvointinsa heikkenemistä yhdellä hyvinvoinnin osa-alueella ja kolmasosa yhdistyksistä koki heikentymistä useammalla osa-alueella. Sidosryhmäsuhteiden ylläpito ja sosiaalinen verkostoituminen oli vähäistä ja yhdistykset tarvitsisivat ”suhdetoimintavetureita”. Yhdistyksissä olisi hyvät toimintamahdollisuudet, mutta niukkojen resurssien vuoksi mahdollisuudet jäävät käyttämättä, jotta ”pakolliset toiminnot” saadaan tehtyä.
Yhteistyö koettiin helpommaksi, kun yhdistysaktiivilla oli henkilökohtaisia yhteyksiä julkiseen sektoriin, ja suhteiden kiinteyttämiseen ja ylläpitoon kaivattiin yhteyshenkilöä toimimaan yhdistyksen ja julkisen sektorin välillä. Yhteistyön puuttumisen koettiin johtuvan siitä, ettei julkinen sektori ota yhdistyksiin yhteyttä, eivätkä huomioi yhdistyksen olemassaoloa. Hyvinvointia ja yhteistyötä kehitettäisiin huomioimalla yhdistyksen mielipiteet ja tarpeet julkisen sektorin suunnitelmissa ja päätöksenteossa, sekä muuttamalla julkisen sektorin toimintatapaa vapaaehtoissektoriin yhteistoiminnalla esimerkiksi kehityshankkeessa.
Johtopäätöksinä voitiin todeta, että yhdistystilojen saaminen pienellä vuosimaksulla tai kokonaan maksutta, taloudellisen tuen hakemisen ja saamisen helpottaminen, taloudellisen tuen määrän lisääminen ja byrokratian vähentäminen parantaisivat fyysisiä ja taloudellisia voimavaroja. Jäsenaktiivien määrän tulisi kasvaa ja julkisen sektorin luoda toimintaedellytyksiä yhdistyksille, jotta toimintamahdollisuudet ja hyvinvoinnin saavuttaminen paranisivat. Fyysiset, taloudelliset ja jäsenistön resurssit ovat muutettavissa yhdistyksen hyvinvoinniksi, jos hyvinvointia edistetään näitä voimavaroja lisäämällä ja tukemalla. Yhteistyön kehittämishanke pitäisi aloittaa todellisen ongelman ratkaisun tarpeesta, eikä vain kehittämisen tarpeesta kehittämisen vuoksi.
Jatkotutkimusaiheena voisi selvittää julkisen sektorin kokemusta yhteistyöstä kolmannen sektorin kanssa. Kiinnostava tutkimusalue olisi myös kartoittaa neljännen sektorin kokemuksia.